Pomppuleijona Die Jackpot on Kaylan peilikuva viiden vuoden päästä. Tämäkin on tarttunut mukaan esteratsastusmaailman pyörteisiin, ja palannut kotiin usein ruusuke suitsissaan. Yhteisiksi piirteiksi lukeutuu myös ehdoton kuuliaisuus, herkkyys sekä hyvät, joskin ponimaiset liikkeet :) Myöskin hyvän hyppytekniikan omaa tämäkin herra. Koulutustasoltaan Die Jackpot ei ole aivan samalle tasolle jälkeläisensä kanssa yltänyt, he B + 100 m. Toisaalta isä kilpailee kenttäratsastuksessa, jossa vaaditaan iso ponnuvoima ja keskittymiskyky. Tähän asti Jackpot on kilpaillut kunnioitettavat 217 kilpailua, joista sijoituksia on noin kaksikymmentä kappaletta. Jackpotin isä Hijacker Dei on raskaammanpuoleinen ratsuponiori, jonka starttilistoille on kirjattu 25 ERJ-sijoitusta. Estepuolella ei täälläkään olla pelkkiä tähdenlentoja! Taitaa myöskin olla melkein 'sukuvika', että isän puolelta.. sieltä tulee tuollaista 'pientä' ratsastajaa koettelevaa tempperamenttisuutta. Näillä ylimääräisen energiankin kasaantuminen ei ole mitenkään ihmeellistä. Räjähtävä ponivoima on kaunista :) Se esitellään etenkin radalla. Tälläkin oriilla hyppykapasiteettia riittää reilusti yli metriin. Seuraavaksi isän emä, Keisha ET. Pyöreärunkoinen tamma on kilpaillut melkoisen vähän, kuitenkin näyttelypuolella on saatu tuloksia. KERJissä sijoituksia on 3 kappaletta, ERJissä 5. Isän puolen sukua tarkastellessani en ollenkaan ihmettele, miksi meidänkin neiti on näin innostunut esteharrastuksesta! :)
Äiti Halifit Rococo on erittäin paljon jälkeläistään muistuttava reipas ja hyvin koulutettu ratsuponi. Mammallakin on sillä tavalla, ettei asioita tapahdu käskemällä vaan neuvottelemalla. Barbiponit ovat tällaisia, asioita ei tapahdu kuten ratsastaja haluaa, vaan kuten ratsastettava haluaa. Erittäin tammamaista :) Ote Rococon luonteesta 'Esteillä tämä tamma on elementissään. Roosa rakastaa hyppäämistä yli kaiken. Kapasiteettiä vaikka kuinka pitkälle. Esteillä painaa aika paljon kädelle, eikä pidätteet aina mene läpi.' Kaylasta erottaa Indokiinaan asti nämäkin samanlaisuudet. Rococolla on ERJ -kilpailujen sijoituksia yhteensä 27 kappaletta, muita 4. Emänisä, Ramiro ET: vestoksellinen ratsuponiori täynnä tulta ja tappuraa. Kaylan suvussa miltein pisimmälle koulutettu ja osaavin; va B + 120 cm! Vastaavaa me odottaisimme Kaylalta, vaikken uskokaan, että vaativalle tasolle meistä on ratsukkona ollenkaan :D Ramirolla on takana 280 starttia, joista 44 palkintopaikoille johtaneita. Lisäksi Ramirolla on ERJ-I -ja YLA2 palkinnot. Emänemä Kathy VIR on rakenteeltaan ja luonteeltaan ennemminkin hevosmainen. Kayla on koulutettu vastaavalle tasolla mummonsa kanssa. Mummu on muutenkin aika lailla Kaylaa muistuttava, vaikkei se käyttäydykään aina yhtä 'neitimäisesti'. Kenties ponnistuspaikan etäisyyden automatisointi on peräisin tältä rouvalta? ;)